Tietoa meistä

Yhdistyksemme on perustettu v. 1986 ja merkitty yhdistysrekisteriin 24.6.1987. Jäseniä yhdistyksessämme on nykyisin jo yli sata. 

Toiminta on löytänyt lähes nykyiset uomansa heti alusta alkaen.

Toimintaa on järjestänyt 6-8 -henkinen hallitus. Yhdistyksen historian seitsemäntenä puheenjohtajana toimii vuoden 2019 alusta lähtien Martti K. Lehto. 

Retket ovat suuntautuneet lähes kaikkialle napapiirin eteläpuolelle, jopa kahden yön mittaisina. 

Lounaskokouksien paikat esitelmineen ovat vaihdelleet Vääksyssä joukon koon kasvaessa. 

Meillä toimi aikansa mm. muistikerho Nuokulla. Nyttemmin olemme päättäneet osallistua omien liikuntatilaisuuksiemme lisäksi kunnan ja Wellamo-opiston runsaaseen kulttuuri- ja liikuntatarjontaan.

Vuonna 1996 alkoi yhteisten pikkujoulujen vietto Kuhmoisten seniorien kanssa. Myöhemmin mukaan ovat tulleet Lammi ja Padasjoki. 

Olemme olleet Kuhmoisten kanssa aloitteellisia myös senioriyhdistyksen perustamiseksi Padasjoelle. 

Kolmen piiri (Helsinki, Uusimaa, Häme) kesäretkiä pidettiin aikansa, kunnes Häme päätyi järjestämään omansa - ensimmäiset pidettiin Urjalassa. Hämeen piiri on kesäretkeillyt Asikkalassa kahdesti, viimeksi kesäkuussa 2016. Tällöin n. 260 vierasta saapui nauttimaan kahden kanavan risteilystä tyynellä Päijänteellä seilaten ja lopuksi Lehmonkärjessä lounasta nauttien. Kerran on pidetty piirin hengellinen päivä Vääksyssä. Järjestimme myös ravitsemusaiheisen seminaarin Vääksyssä.

Vuosien 2018 - 2020 teemamme on "Seniorit nettiajassa" - jolloin tavoitteenamme on parantaa seniorien nettiosaamista. Edistämme ikääntyvien henkistä ja fyysistä hyvinvointia säännöllisillä kuukausitapaamisilla ajankohtaisine esitelmineen, järjestämällä yhteisiä matkoja kulttuuririentoihin sekä aktivoimalla jäseniä mm. terveelliseen liikuntaan. 

Tavoittelemme iloista ikääntymistä, aktiivisia eläkevuosia ja sosiaalista kanssakäymistä hyvässä seurassa.